perjantai 4. marraskuuta 2016

Restaurant Le Vieux Jean - Delft, Hollanti

Hetkinen, onko aloituskuva Amsterdamista? Ei, vaan Hollannissa on lukuisia kaupunkeja, joissa kaupunkikuva täyttyy silloista, polkupyöristä ja kanavista. Delft ei tee poikkeusta niiden suhteen. Tämä juttu on odotellut tekemistään vuoden verran, mutta tulkoon ilmoille nyt. Delft on pieni 100000 asukkaan kaupunki Rotterdamin ja Haagin välissä. Kaupungissa on yksi Hollannin tunnetuimmista yliopistoista, joka on perustettu jo vuonna 1842. Itsellekin kaupunki oli suhteellisen vieras joten turvauduin wikipedian tietämykseen että Delft on maailmankuulu käsinmaalatusta ”Delftin sinisestä” keramiikasta  ja 1600-luvulla eläneestä taiteilijamestari Johannes Vermeeristä, sekä Delftissä syntyneestä tiedemies Antoni van Leeuwenhoekista, joka löysi bakteerit.
Illallispaikaksi valitsin 2015 Michelin Bib Gourmandilla ansioituneen Le Vieux Jean ravintolan, aivan kaupungin keskustasta. Tätä kirjoittaessa ravintola sai pitää Bib Gourmand maininnan vuonna 2016 listauksissa.  
 Menu tarjosi erikokoisia kokonaisuuksia ja päädyin listan kärjestä neljän ruokalajin nimikkomenun "Le Vieux Jean".
 Alkuun keittiö tervehti merileväisellä kasviskuutiolla ja pehmeällä perunapyreellä.
Ensimmäinen ruokalaji oli "lasagne", jossa oli rapeiden taikinalevyjen välissä savustettua hanhenrintaa, hanhenjalkarilletteä, parsaa ja viikunakompottia. Todella maistuvaa ja erilaista. Alkupalan kanssa viininä  Pinot Gris Grand Cru Kirchberg de Barr 2009. 
Ensimmäisen pääruuan vaalea kala oli englanniksi Haddock. Sana ei ollut tuttu mutta jälkeenpäin selvisi että kyseessä oli kolja eli hyyssä, joka on Pohjois-Atlantin molemmin puolin esiintyvä turskakala. Koljan kanssa linssejä, mustajuurta ja punaista voikastiketta. Kastike oli paksua, en tiedä mitä punaisuus oli. Maukasta. Viininä ranskalainen 2012 Domaine Vaupre Macon Solutre-Pouilly.
Toinen pääruoka oli possua, kastiketta ja erilaisia sipuleita. Hienoja kontrasteja ja suutuntumia. Viininä Fattoria Colsanto Ruris Umbria.
Jälkiruokana päivän jälkkäri, joka sattui olemaan kinuskijäätelöä, hyytelöityä kermaa pötkylänä ja marinoituja hedelmäpaloja. Ihan ok lopetus, tosin ei mikään erityinen.

Kokonaisuutena varsin kelvollinen suoritus ja ansaitsee kyllä Bib Gourmandin. Tähtitasolle on vielä matkaa.
Hotellini sijaitsi Delftin keskustan Beestenmarkinlaidalla, joka oli varsin miellyttävän oloinen pieni ravintoloiden ja terassien ympäröimä tori. Varmasti kesällä todellä tunnelmallinen paikka jossa voisi kuluttaa tunnin jos toisenkin (Beestenmarkt 45, 2611 GA Delft, Alankomaat). Delftiin ei ole kuin noin 40 min junamatka Schipholin lentoasemalta, joten suosittelen Amsterdamissa käyneille myös tätä kohdetta. Samoja juttuja kuin Amsterdamissa mutta pienemmässä koossa.

Le Vieux Jean
Heilige Geestkerkhof 3
2611 HP Delft

3 kommenttia:

  1. Delft on niin nätti pikku kaupunki;siellä tuli käytyä useaankin otteesseen kun eksän kavereita asui siellä.Muistissa on juustokauppa jonka ulkopuolella on jättimäisen kokoinen puinen puukenkä.

    VastaaPoista
  2. Nanna, Kiitos! Oli tunnelmallinen hetki illallisen jälkeen kävellessä hotellille.
    Jael, Delft on esimerkkitapaus miten eri maissa löytyy paljon muutakin mielenkiintoista kuin pääkaupunki.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin