tiistai 15. maaliskuuta 2016

Peruna-sellerigratiini

yhteistyössä Arla
Vähän kuin kermaperunoita mutta ei kumminkaan. Vuokaan on sujautettu kerman ja mausteiden sekaan ohuiksi siivutettuna mukulaselleriä ja perunaa. Juuri mukulaselleri tuo vuokaan ryhdikästä, maanläheistä makua. Juusto kuorruttaa ruuan juhlavaksi, jolloin gratiini kuulostaa nimenä sopivammalta. 
Peruna-sellerigratiini on helppo ja nopea tehdä, varsinkin jos omistat ohuita siivuja tekevän mandoliinin. Tiskiä tulee vain yhden astian verran, kun sujautat kerman suoraan vuokaan ja vasta sitten juurekset.

Uunista nouseva gratiinin tuoksu on niin houkutteleva, että suosittelen aloittamaan tekemisen ennen täydellisen karmaisevaa nälkää. Maku on enemmän kuin osiensa summa ja toimii seuraavana päivänä lämmitettynäkin oikein hyvin. 
Meillä peruna-sellerigratiini tarjottiin pannulla paistettujen sorsanrintojen kanssa, mutta keralla menisi varmasti myös hyvä naudanpihvi tai mikä vain riista. 
PERUNA-SELLERIGRATIINI
lisäkkeeksi neljälle

1 valkosipulinkynsi halkaistuna
1/10 tl vastaraastettua muskottipähkinää
1 tl suolaa
vastajauhettua mustapippuria
400 g jauhoisia perunoita
200 g mukulaselleriä
150 g raastettua Arla Mustaleima Emmentalia

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. 
Hiero uunivuoka valkosipulinkynnellä ja voitele voilla. Lisää vuokaan kuohukerma ja mausteet. Sekoita. 
Pese perunat ja mukulaselleri hyvin niin sinun ei tarvitse kuoria niitä. Siivuta juurekset ohuiksi joko mandoliinilla tai veitsellä. Lisää juuressiivut kerman joukkoon heti. 
Lisää päälle juustoraaste. 
Kypsennä uunissa noin 2 tuntia. Jos pinta ruskistuu liian nopeasti, laita vuuan päälle folio. 
Anna peruna-sellerigratiinin vetäytyä noin 10 minuuttia ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin