maanantai 8. kesäkuuta 2015

Turtle Lake, HCMC - täynnä tunnelmaa ja katuruokaa

Mopot ja autot kiertävät suurta liikenneympyrää tööttäillen. Liikenne soljuu taitavasti, vaikka suhareita riittää. Keskellä tätä suurta liikenneympyrää on lampi, jonka ympärille ja ylle on rakennettu mielenkiintoinen porras-tornirakennelma. 
Ihmiset istuvat syömässä ja viettämässä iltaa portailla, kaiteilla ja lammen rannalla. Kaikki mutustavat jotain kaksin tai porukoissa, kukaan ei ole täällä yksin. Katukiveyksellä on tarjolla vaikka minkämoista katuruokaa. Grillit kuumenevat tarjoten herkullisia tuoksujaan, vaikka tällä paikalla ei saisikaan grilliä käyttää. Poliisien kierrellessä hehkuvahiiliset pikkugrillit nostetaan piiloon ja mainoskyltin päälle läväytetään toinen, jossa tarjotaan grillaamatonta ruokaa. Poliisien autojen takavalon vielä näkyessä grillit kaivetaan taas esille ja homma jatkuu. Paikan nimi on Turtle Lake, Hồ Con Rùa,  ja se sijaitsee Ho Chi Minh Cityn keskustassa, District 3:lla. 

Turtle Lake eli Kilpikonnajärvi on saanut nimensä siitä, että kilpikonnan tulisi pidätellä Ho Chi Minh Cityn alla asuvan valtavan lohikäärmeen häntää. Lammella aiemmin majaillut kilpikonnapatsas on räjäytetty aikoinaan pois eikä vedestä siis eläviäkään kilppareita löydy. Yhtäkaikki paikka on todella mainio katuruokineen ja illanviettäjineen. 
Katuruokatarjonta Kilpikonnalammella on todella monipuolinen. Yhteisen kielen puute ostajan ja myyjän välillä ei haittaa mitään, sillä osoittamalla ja nätisti hymyilemällä saa kyllä ruokaa ja hymynkin takaisin. Hinnat liikkuvat annosten osalta 6000-15000 VND:ssa, joka meinaa euroissa 25-62 centtiä. Hintakin saadaan helposti selville joko kyltistä lukemalla tai myyjän näyttäessä mallirahat vaihtokukkarostaan. 
Bánh tráng nướng on noussut yhdeksi katuruokasuosikikseni täällä Saigonissa. Olemme parina iltana hakeneet "vietnamilaiset pizzat" hotellin läheiseltä Turtle Lakelta. Pizzaa ruuassa on tasan se että siinä levitetään pohjalle täytettä. Maku ja suutuntuma on jotain aivan muuta. Ruuan idea on yksinkertaisuudessaan se, että grilliin läväytetään kuiva riisipaperi. Sen päälle aletaan heti levittämään voita ja viiriäisenmunaa. Tähän ylle ripsitään täytteet, esimerkiksi kuivattuja katkarapuja, kevätsipulia ja chiliä. Lopuksi riisipaperi taitetaan kahtia, ympärille laitetaan paperipala jotteivät sormet kuumene liikaa ja sitten syödään. Rapsakka herkku maistuu aluksi hiukan munakkaalle, mutta täytteisiin päästyä maku on hyvin uniikki, hieno. Tässä kuvaamamme video valmistuksesta, jossa kuuluu hyvin myös ympäröivän liikenteen ääniä: 

 
Maistoimme myös răng mực nướng- vartaita. Saimme paistajalta irti että ne ovat "seafood", merenelävistä tehty. 
Vartaaseen pyöritetyt pallerot olivat aivan liikuttavan suloisen pieniä. Keralla tarjottu chilinen kastike oli todella jytyä.

Bắp xào oli meille uusi katuruoka, mutta oikein mieluinen sellainen. Runsaassa voissa pyöräytellyt maissit olivat aivan mahtavan makuisia kuumassa Ho Chi Minhin illassa. 


 Tässä tarjotaan erilaisia makkaroita ja pyöryköitä varrastettuna.


Turtle Lake tuntui olevan suosittu illanviettopaikka myös rakastuneiden kesken. Kylki kyljessä istuvia pareja näkyi paljon altaan reunalla. 

Joko olen vakuuttanut sinut, että Ho Chi Minh Cityn osuessa matkan varrelle sinun pitää suunnata Kilpikommalammelle iltasella fiilistelemään ja syömään? 

Äläkä unohda melkein kulman takaa löytyviä loistavia bahn mi-herkkuja!

2 kommenttia:

  1. Oi, me hujautettiin tuosta ohi korttelin päästä Pasteuria pitkin taksilla. Mutta tuossa kaupungissa olisi niin paljon nähtävää! Herkut on olleet teillä mestat!

    VastaaPoista
  2. Niin on, ihan mahdottomasti nähtävää, koettavaa ja maistettavaa. Vaikka oltiin kolmatta kertaa ja nyt melkein kaksi viikkoa, ei sekään riittänyt mihinkään. Merituuli Jukan tunnuksilla

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin