tiistai 26. helmikuuta 2013

Salmi ja nyytit

Vihdissä on retkeily- ja ulkoilualue nimeltä Salmi. Olemme vasta vuoden sisään oppineet hyödyntämään sitä koko perheen retkeilyssä. Syksyllä kävimme siellä sienimetsällä ja paistoimme retken päätteeksi lettuja Paratiisissa

Viime viikonloppuna keväiset auringonsäteet houkuttelivat meidät taas Salmiin, mutta nyt suksien kanssa. Sivakoimme ensin muutaman lenkin ja päädyimme sitten grillamaan Kanaholman grillipaikalle
Lapsille grillasimme Vatajan nakkeja ja meille aikuisille kalanyyttejä. Folion sisään päätyneet ahvenet ja hauet  olivat Jukan ja isänsä edellispäivän pilkkisaalista. Kyllä maistui!
KALANYYTIT RETKELLE

foliota *
kaalia
sipulia
kalafileitä (meillä ahventa ja haukea)
(listikka)suolaa
valkopippuria
syömiseen: haarukka

Pilko kaalia ja sipulia. Höyrytä yhteissilppua kymmenen minuuttia kerroskattilassa. Mausta suolalla.
Laita kaksi foliopalaa päällekkäin. 
Laita foliolle keko höyrytettyjä kasviksia. Aseta päälle kalafile. Mausta valkopippurilla ja lipstikkasuolalla. 
Sulje nyytti tiiviisti ja pakkaa reppuun mukaan haarukan kanssa. 
Lämmitä grilliritilällä haluamasi ajan, meillä noin 15 minuuttia. Ne folionyytin pohjimmaiset, jo tummuneet kasvikset olivat makeudessaan ja mehukkuudessaan parhaita!

*lausutaan folio, ei fooliio

5 kommenttia:

  1. kyllä näyttääpi tosi ihanalle! en ole koskaan ymmärtänyt miksei retkelle muka voisi ottaa muuta ruokaa kuin voileipiä ja makkaroita grillattaviksi. en nyt mitenkään mollaa makkaraa tai voileipiä, mutta miksei sitä muka voi nauttia myös retkellä herkullisesta ruoasta?!? minä ainakaan en siitä tingi, vieläkään...

    VastaaPoista
  2. Totta puhut. Ja silti tulee usein otettua "vain" makkaraa. Pitäisi käyttää vähän enemmän mielikuvitusta.

    VastaaPoista
  3. Kiva idea. Kyllä mielikuvitus on valttia tällaisissa ulkoilmaeväissäkin.:)

    VastaaPoista
  4. Mvs: Kyllä, mielikuvitus harvoin on huonosta.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin