sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Kantarellitäytetty possunkylkitasku ja kurpitsamuussi paahdetulla sian nahalla

   
Siinäpä otsikkoa pitkäkseen. 

Luomupossun kylkitasku on odottanut käyttöönottoa pakkasessamme jo jonkun aikaa. Meillä ei ollut mitään ohjetta kylkitaskua varten, mutta oikein hyvin homma onnistui kokeilemallakin! Itse asiassa grillattu possu ylitti odotuksemme. 

Lähestyimme asiaa pakkasvarastojen ja pihan yrttimaan voimin päätyen sipuli-kantarelli-salvia täytteeseen. Kurpitsa toi kokonaisuuteen väriä ja possun grillaantunut nahka ihanaa rapsakkuutta. Punaviinin kanssa nautittuna kokonaisuus maistui erihyvältä syysillassa. 

TÄYTETTY POSSUN KYLKITASKU
viidelle

1 kg possun kylkeä, läskin alta taskuksi viilletty
suolaa ja mustapippuria

TÄYTE
3 isoa sipulia
½ litraa tuoreita tai 2-3 dl pakkaseen paistettuja kanterelleja
1 rkl valkoviinietikkaa
15 salvianlehteä
öljyä paistamiseen
suolaa
mustapippuria

Valmista ensin täyte. Kuori ja pilko sipulit puolirenkaiksi. Puhdista sienet.
Laita pannulle sienet. Haihduta turha neste. Lisää öljyä ja sipulit. Paista miedolla lämmöllä sipuleita pehmeiksi. Lisää valkoviinietikka ja paista vielä minuutti. Ota pannu pois liedeltä. Sekoita salviat mukaan kokonaisina lehtinä. Mausta suolalla ja mustapippurilla. 

Hiero possupalaan suolaa ja mustapippuria sekä pintaan että taskun sisäpuolelle. Täytä tasku sieni-sipulitäytteellä. Sulke taskun suu parilla coctail-tikulla. 

Kypsennä käännellen grillissä epäsuorassa lämmössä 1 ½ tuntia koko mönttiä välillä käännellen. Jukalla oli grillauksen aikaan päällä myös vanhan wokkipannun kansi. 

Tarjolle pantaessa irrota nahka ja pilko se pieniksi paloiksi. Näitä paloja voit ripsiä annoksen päälle antamaan mukavaa suolaisuutta ja rapsakkaa tekstuuria. 


Possun kypsyessä grillissä voit valmistaa kurpitsamuussin. Kurpitsapalat voi joko keittää liedellä tai minun tykkäämälläni tavalla paahtaa uunissa. Kerma tässä ohjeessa pyöristää makua, mutta sen lisäämisessä saa olla tarkka jotta muussi ei mene liian löysäksi. Sekaan voi maun mukaan lisätä cayannepippuria, chiliä, muskottipähkinää tai vaikka yrttejä. Me halusimme nyt säilyttää kurpitsan maun yksinkertaisena kylkitaskun rinnalla. 

KURPITSAMUUSSI
kolmelle

550 g kurpitsasosetta*
50 g voita
vajaa ½ dl kermaa
suolaa
mustapippuria

*Paahda kurpitsapaloja uunissa 200 asteessa noin 40 minuuttia. Kaavi pehmeä kurpitsa pois kuorista ja survo tasaiseksi soseeksi. Sosetta voit käyttää myös esimerkiksi leipiin ja suklaa-kurpitsapiirakkaan.  

Sekoita keskenään kurpitsasose, voi ja kerma. Halutessasi voit ilmavoittaa kokonaisuutta sähkövatkaimella vatkaamalla. Mausta suolalla ja pippurilla. 

2 kommenttia:

  1. Voi velho, mikä resepti taas! Että sai veden kielelle.

    Ja onnittelut paras ruokablogi - ehdokkuudesta. Kuulutte ehdottomasti kategoriaan!

    VastaaPoista
  2. Nanna kovasti paljon kiitoksia kommentistasi!

    Läskiä oli niin runsahasti, että ihan kaikkea ei tohtinut syödä, mutta makua tuo ihra kyllä antoi - ja mehevyyttä!

    Kiitos kategorisoinnista. Olemme kunniasta todella iloisia!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin