sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Rottahampurilaisia, roseeta ja ritareita Turuus

Menomatkoista retken tekee, kun malttaa pysähtyä jossain. Ajellessamme ystäviemme mökille piipahdimme Salon torilla, josta jatkoimme matkaa paljon tyytyväisempinä. 

Ostimme torikojulta kotiin Särkisalolaisen Teijo Lehtolan luomuvihanneksia. Lilat kyssäkaalit ovat rapsakan raikkaita ja keltainen kesäkurpitsa tuo ruokiin mukavaa väriä. Makukin on kuulemma hienostuneempi kuin vihreässä, mutta en minä sitä ainakaan pannulla paistettuna osannut erottaa. 
 Salon torilla pyöräytetään reilun kokoiset jätskipallot...
 ...eikä Torikaffeen kojun pullissa ole raesokerin kanssa pihistelty. 
Ystäviemme mökki sijaitsee kauniissa saaressa. Ennen veneilyä söimme lounaan mainiossa Kotkanpesässä. Annokset olivat melkein grilliruokasapuskoita, joten ceasar-salaatti erottui porukasta. Salaatti oli oikein maukas! Kastiketta oli oikein sopivasti, toisin kuin joskus salaatinlehdet suorastaan uivat kastikkeessa nuukahtaneena. Kana oli myös mehevän kypsää ja parmesaania oli runsaasti.

Mökkivierailumme osui yhteen kesän aurinkoisimmista päivistä tähän asti. Olimme asiasta hurjan iloisia. Mikä nautinto istuskella kalliolla, seurata lasten leikkiä ja kylvettää itseään kuumissa auringonsäteissä!
        
Illalla lapsikatraan painuttua pehkuihin me aikuiset nautimme hämärtyvästä illasta, juoman ja syömän äärellä tietysti!
Isäntäperheemme oli hankkinut mökille tänä vuonna Valugrillin. Malli on eri kuin meillä, mutta tässäkin on sama kätevä tulipesän veivausmahdollisuus. 
Leppoisan saaripäivän jälkeen siirryimme Turkuun, josta Jukka junaili rälläämään Valkeakoskelle ja me muut Turun Linnaan.
Linnan pikkuritarikierros oli todella upea kokemus! Lapsille puettiin ensin ritarikokelaiden viitat, jotka päällä kierreltiin linnaa oppaan johdolla. Opas kertoi ritaritavoista, linnasta ja esimerkiksi siitä, että kuninkaalla oli oma pyllynpyyhkijäkin. Kun kierros meni hyvin ja niiaukset sekä kumartelut oli opittu, itse hänen majesteettinsa kuningatar löi lapset Turun Linnan pikkuritareiksi. Tyttäremme tosin korosti seremonian jälkeen, että hän on nyt sekä ritari että prinsessa.  
Kiertelimme itseksemme vielä hetken linnassa törmäten muun muassa Linnantonttunäyttelyyn. Siellä opimme tonttujen syövän homelientä ja rottapurilaisia. 
Linnassa opimme myös, että riikinkukkopaistit koristeltiin aikanaan entiseen loistoonsa eli kypsään paistiin kiinnitettiin uudestaan pää ja sulat, jotta se näyttäisi komealta pöytään tuodessa. Joutsenpaisti on ollut myös suurta herkkua. Kanipaistin kuvun alle piiloteltiin eläviä pikkukaneja, jotka kuvun nostamisen jälkeen pompahtelivat pitkin pöytää. 
Linnan jälkeen suuntasimme Aurajokirantaan pizzan toivossa. Ykköstoiveemme Tintå oli aivan täyteen tuupattu, joten suuntasimme suositeltuun Sergiosiin. Sieltä saimmekin pöydän sisältä. Samalla hoksasin, että käynnissä on DBTL, joka varmasti jumittaa ennenkin kesäkiireistä jokirantaa. Sergiosin palvelu olisi voinut olla asiantuntevampaa, vähemmän laiskaa ja huomaavaisempaa - olisiko ollut festariekstraajia paikalla? Pizzat olivat kuitenkin oikein maukkaita. Oli hyvä idea sijoittaa ohuet parmankinkun siivut rucolanlehtien päälle! Lapset tykkäsivät hurjasti omavalintaisista kinkkupizzoistaan. Palvelunurinoista huolimatta voisin palata ravintolaan, sillä naapuripöytään kannettu risottokin näytti hirmu hyvältä. 

Reissu oli kokonaisuudessaan aivan ihana pikkuloma oman kesälomani loppuun. Muut vielä jatkavat kesäoleskeluaan, mikä sekin kyllä helpottaa omaa töidenaloitustani. 

10 kommenttia:

  1. Kiitos kun muistutit tuosta lasten ritarikierrosta, sisko tuossa kertoi, että löytyy myös koiramäen kiertoajelu lapsille, ei kyllä enää tänä kesänä taida keretä....

    VastaaPoista
  2. Jaana eikö. Hännänsojotus ja kaikkea!

    Nanna: Minä en ollut moisesta kuullutkaan. Turun linnan sivut eivät myöskään ole mikään huippumainos, mutta ainakin saatiin paljon enemmän mitä uskoimme kierrokselta saavamme.

    Koiramäkikierroksesta olen kuullut, mutta kokemusta ei ole.

    VastaaPoista
  3. Salosta tuli mieleen, että onko kukaan kuullu kahvila Opaliinasta joka sijaitsee 25 km Salosta Tammisaareen päin ? Itse olin käymässä viikonloppuna ja voin suositella erittäin kovin !!!! He tekevät kaiken itse ja miljöö on mitä kaunein tossa nettisivut http://www.opaliina.fi/!
    terveisin,
    kesäkahvila-asiakas

    VastaaPoista
  4. Tuo kaikenkarvaisten harjoittelijoiden käyttö on kyllä oikein helmasynti Sergiossa. Ruoka on yleensä todella hyvää, mutta se palvelu...

    VastaaPoista
  5. Tintå on kyllä kesäiltaisin niin täyteen tupattu että turha toivo päästä sisään ilman pöytävarausta :( Talvisin iltaisin oli välillä niin rauhallista että keittiömestari tuli tarjoamaan talon puolesta alkupaloja sun muuta pientä naposteltavaa. Ihana paikka!

    Sergiossa on tosiaan harmi että etenkin kesäisin käyttävät vähän turhan huonosti koulutettua väkeä. :(

    VastaaPoista
  6. Rottaburgeri taitaisi jäädä syömättä, mutta hauska se kuitenkin on.:)

    Alusta yritetään aloitella...;) Alkuun siirrän vanhoja reseptejä vuodatuksesta uuden puolelle.

    kmsu

    VastaaPoista
  7. Kiitos Opaliina vinkistä!

    Ano ja wiid: No ompa harmi tuo Sergion väki. Osa tarjoilijoista näytti kyllä oikein pirtsakoilta ja reippailta sekä hymyileviltä, mutta kaikki tosiaan eivät.

    Hieno homma kmsu että jatkoit vuodatuksen ongelmista huolimatta! Korjaankin hetimiten linkin tuohon sivubanneriin. Hyvältä näyttää taas kun kuvat pelittävät!

    VastaaPoista
  8. Itse näin molemmissa Sergiossa ja Mamissa ruokailleena, nostan kyllä S:n korkeammalle. Molemmissa meillä(kymmenen henkeä) oli pöytä ja ruuat valittuna etukäteen. Sergiosta-teatteriin meillä oli aikataulu, Mamiin menimme teatterin jälkeen..molemmat kesäaikaan. Sergiossa ruoka ja palvelu oli hyvää. Söin kuhaa nyytissä :) Mami taasen..olen aika ruokarajoitteinen; alkuruuista pystyin juuri ja juuri valitsemaan korvasienikeiton(olisin sen skipannut mielelläni)en kuollut, ja maku oli hyvä. Siitä sitten pääruokaa saikin odotella kaksi tuntia!!! aivan järkyttävää, että menemme ravintolaan kahdeksalta ja yhdeltätoista tulee pääruoka pöytään. Lohta, oli hyvää. Nurisin..itsellä oli työpäivä seuraavana päivänä. ..ja tarjoilija oli laiskanpuoleinen, palasi pari kertaa ihmettelemään neljää alkoholitonta.."siis mitä te nyt otittekaan??"

    VastaaPoista
  9. Me saimme Mamissa taas ihan huippupalvelua kun oltiin sielläkin kolmisin lasten kanssa. Kertavierailu on toisaalta heikko mittari, mutta kertoo se jotain.

    Tarjoilijoilla on kyllä suuri vaikutus siihen, mikä kokemus ravintolasta syntyy.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin