maanantai 28. toukokuuta 2012

Nokkosrisotto ja nahkoineen paistettu kuha

Tämän aterian piti olla työkavereilleni. Halusin kiittää ruokaa tarjoamalla kuluneesta kaudesta, sillä tiimimme hajoaa kesälomien jälkeen. Alkupalaksi olin suunnitellut kuohuviinistä parsakeittoa ja jälkiruuaksi sitruunapossettia orvokkilisällä. Yksi työkaverini kuitenkin sairastui ja peruimme illallisen. Tein sitten pelkän pääruuan perheelle. Jukka huokaili miten on hyvää, mutta risottoja rakastava tyttäremme kieltäytyi syömästä koska joukossa oli "tota vihreetä". Kun neiti kuuli vihreän laadun, hän jatkoi tomerasti: "Mä syön nokkosia vaan letuissa." Rapeapintainen kalakaan ei saanut lapsiamme innostumaan, mistä olin kovasti hämmästynyt. Uskallan silti väittää, että risotto ja kala olivat oikein hyviä!

Bloggajien Hävikistä herkuksi-kampanjaan tämä sopii siksi, että kalan yleensä hukkaanheitettävä nahkakin käytetään. Ja miten herkullisella tavalla! Jos et halua paistaa kalaa nahkoineen, voi nahan paistaa erikseenkin "sipsiksi".
Reseptissä käytetään myös villinä vihertäviä nokkosia, joiden käyttö on oman maan sadon tapaan erittäin suositeltavaa: haet vain omasta villipaikastasi sopivan määrän kerrallaan joten hukkaa ei synny.

Nokkosten määrä tässä ohjeessa on vain suuntaa-antava, mutta tällä määrällä nokkonen tosiaan maistuu risotossa.

NOKKOSRISOTTO
3-4:lle

100 g voita
2 sipulia pieneksi silputtuna
5 dl risotto-riisiä (meillä luomu Arborio)
2,5 dl kuivaa valkoviiniä
1 l kanalientä
5 dl nokkosta
1dl  vastaraastettua parmesaania
1 limen mehu
suolaa
mustapippuria

Aloita nokkosten ryöppäämisellä eli laita nokkoset kiehuvaan veteen ja keitä vain muutama minuutti. Laita siivilään, huuhdo kylmällä vedellä jotta kypsyminen loppuu ja jäähtyminen tapahtuu nopeammin. Pilko nokkoset pieneksi.

(Sulata kanaliemi pakkasesta) ja kuumenna se omassa kattilassaan.

Sulata voi kasarissa ja kuullota siinä pieniksi pilkotut sipulit. Lisää joukkoon risottoriisi ja sekoittele. Lorauta sekaan viini kun riisit ovat hetken kuullottuneet. Anna alkoholin haihtua pois muutaman minuutin.

Nyt voit alkaa kauhoa riisien sekaan kanalientä hiukan kerrallaan. Kun riisit ovat imeneet edellisen liemen, on aika lisätä uutta samalla seosta sekauttaen. Toista tarvittavan monta kertaa. Noin 15 minuutin kuluttua risotto on valmis. Tiedät sopivan kypsyyden, kun maistamalla tunnet riisissä olevan vielä hiukan purutuntumaa ja liemi on imeytynyt melkein kokonaan. Ota kattila pois liedeltä, lisää pilkotut nokkoset, raastettu parmesaani ja purista sekaan yhden limen mehu. Sekoita hyvin joukkoon. Tarkista maku suolalla ja mustapippurilla.

Lisäillessäsi lientä risoton joukkoon voit viereisellä paistinpannulla paistaa suomustetut kuhat rapsakan ihaniksi.

5 kommenttia:

  1. Oih, me asutaan ihan väärässä taloyhtiössä ja mä oon ihan väärässä työtiimissä ;) Ihanalta näyttää, jälleen kerran!

    VastaaPoista
  2. Ei sitä Ripsu tiedä vaikka jonain päivänä oltais samassakin tiimissä - tai vaikka taloyhtiössä.

    VastaaPoista
  3. Kalan rapeaksi paistettu nahka on ihanaa! Ehkä lapset löytävät sen herkullisuuden jonakin päivänä? Teidän lapsenne ovat kyllä tottuneet kaikkea maistamaan ja uusia makuja testaamaan (eikö totta?), mistä nostan hattua!

    VastaaPoista
  4. Nanna: Siitä vaan tekemään!

    pinea: Niin minustakin. On ne siitä tykännetkin (ja niistä pyrstöistä), nyt oli vaan jotkut taivaan kappaleet hiukan väärässä asennossa ja vinksallaan ;).
    Joo, kaikkea maistetaan houkuttelemalla, mutta pakolla ei syödä.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin