perjantai 25. toukokuuta 2012

Hävikkikatsausta grillilihasta ja leivästä


Miten minä en oikein saa postattua näitä meidän "Hävikistä herkuksi juttuja". Teemme usein uusia ruokia vanhojen tähteistä, joita ymmärtääkseni monet heittävät pois, mutta niiden uutuusarvo kuulostaa monesti niin minimaaliselta. Niinkuin nyt tämä pyttiskin. Mutta laitetaan silti, tylsyyden uhallakin. Joten...

Meiltä jäi päivänä eräänä syömättä grillattua possua, nakkeja ja keitettyjä perunoita. Lisäksi löysin pienen määrän maitohorsmanalkuja iltakävelyllä, enkä keksinyt sille sinttimäärälle oikein käyttöä. Niinpä upotin kaiken pyttipannuun, freesattuani ensin muutaman sipulin pannulla. Pilkoin mukaan vielä ainokaisen suolakurkun ja ihan maistuva setti oli valmis. Edellispäivän salaattiin lisäsin sekaan vuohenputken alkuja.
Toisena päivänä Jukka sekoitti tomaatin siemenistä ja punasipulista jonkinmoisen salsan. Siemenet olivat jääneet odottamaan jääkaappiin jatkojalostusta, kun "fileoimme" tomaatteja talkoosalattia varten.

Tältä lautaselta jäi muuten tuota luomunaudan entteriä, jonka Jukka valmisti seuraavan päivän työevääkseen jotakuinkin tällä hapanimeläreseptillä lisäten settiin nuudelia. Oli kuulemma tosi hyvää!
Kuivahtaneet leivät murskataan meillä monesti korppujauhoksi, mutta tällä kertaa revin reunalta kuivahtaneen leivän paloiksi ja paistoin runsaassa öljyssä pannulla. Lisäsin paistovaiheessa öljyn sekaan mauksi pihaltamme sitruunatimjamia ja valmiille, talouspaperilla liiat öljyt valuttaneille "krutongeille" ripsin vielä sormisuolaa. Näitä olisi syönyt vaikka sipsien asemestakin, niin ihanan rapeita ja maistuvia ne olivat.

Hävikistä herkuksi kampanjassa on arvonnassa tällä hetkellä kahden hengen illallinen hienossa ravintola Kämpissä ja päälliskauppaan voittaja saa vielä Sami Tallbergin "Villiyrtti"-kirjan. Paketti on aika makoisa ja arvokas, joten suosittelen klikkaamaan itsesi kertomaan, mitä ideoita olet hyödyntänyt tästä Hävikistä herkuksi-kampanjasta.

2 kommenttia:

  1. Toivotaan, että tämä kampanja avaa monien silmät, että pienistäkin määristä eri "jämistä" saa monenlaista herkkua.
    Olen itse sen verran nuuka etten raaski heittää mitään pois. Jos en pysty sitä päivässä käyttämään laitan pakasteeseen. Sieltä löytyykin monenlaista nyssykkää. Niistä saa kastikeita, munakkaiden täytettä, piiraita yms.
    Tosi hyvä kampanja, ensi vuonna taas uusi.

    VastaaPoista
  2. Aila: meillä on kovasti sama meininki. Ruoka on arvokasta niin monella tavalla - nähdyn vaivan puolesta, rahallisesti, sen vuoksi että eläin on mahdollisesti heittänyt henkensä sen vuoksi, sen vuoksi mitä elämyksiä ja makuja se voi antaa, miten tärkeää ruoka on hyvinvoinnin kannalta...

    Minustakin kampanja on ollut hurjan kiva!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin