maanantai 2. tammikuuta 2012

Ylevän hieno maa-artisokkarisotto

Minulle tulee maa-artisokan mausta mieleen aina sana ylevä. Möykkyisen mukulan maussa on jotain kartanomaista, mutta rustiikilla tavalla. Olenko makumielikuvani kanssa yksin?

Jääkaapissa hyvin säilyneet mummun maa-artisokat kaipasivat hyvää reseptiä. Risottosellainen löytyi Pieni Vispilänkauppa-blogista. Heille ohje oli kulkeutunut Glorian ruoka ja viinistä. Perusrisoton sekaan laitetaan loppuvaiheessa paahdettua maa-artisokkapyrettä. Meillä mukuloita oli jäljellä vain 130 g, josta tuli valmista pyrettä 1,5 desiä. Tämä oli vain puolet alkuperäisen ohjeen määrästä, mutta  riitti onneksi saamaan aikaan hyvin selkeän maa-artisokan maun risottoon. Kasvisliemenä käytin pyreen siivilöinnistä syntynytty lientä, johon lisäsin vettä ja suolaa.  Viininä toimi punaviini, siitä väri. Tyttäremme kommentoi heti ettei syö liilaa risottoa. Perusrisottomme ohje poikkeaa hieman Vispilänkaupan vastaavasta.

Meillä maa-artisokkia ei valitettavasti riittänyt sipsien tekoon asti, niin ihana kuin rouskuva lisä olisi ollutkin. Laitan ohjeistuksen kuitenkin perään.

PAAHDETTU MAA-ARTISOKKAPYRE
(noin 1,5 dl - riittää yhteen risottoon)

1 iso keltasipuli
130 g maa-artisokkaa
1 rkl ruokaöljyä
1 rkl voita
2 rkl vettä
2-3 dl vettä

Kuori ja hienonna sipuli. Kuori ja kuutioi maa-artisokat. Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa ja paahda maa-artisokkia, kunnes ne ovat kauniin tummanruskeita. Lisää voi ja sipuli ja jatka paahtamista, kunnes sipuli on läpikuultavaa. Lisää vettä niin, että kasvikset peittyvät ja hauduta kypsiksi. Tähän menee noin 10 minuuttia. Siivilöi kasvikset vedestä. Säilytä siivilöity vesi. Soseuta kasvikset tehosekoittimella tasaiseksi pyreeksi.

MAA-ARTISOKKARISOTTO

Perusrisotto
50 g voita
1 sipuli
3-4 dl risottoriisiä
1 dl viiniä
noin 1 l kasvislientä (meillä maa-artisokkien keitinliemi + vettä + suolaa)

Lisäksi
1,5 dl maa-artisokkapyreetä
1 dl raastettua parmesaania
suolaa myllystä
mustapippuria myllystä
1 rkl balsamiviinietikkaa

Laita kasvisliemi kiehumaan kattilaan. Kuori ja hienonna sipuli.
Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa tai kasarissa. Lisää sipulit ja kuullota. Lisää riisit ja kuullota edelleen muutama minuutti. Lisää viini ja sekoittele muutama minuutti. Lisää sitten kauhallinen kerrallaan kasvislientä. Anna liemen imeytyä riisiin ja lisää seuraava kauhallinen. Anna risoton kiehua hiljalleen näin noin 15 minuuttia.  Kun riisi on napakan kypsää, lisää artisokkapyree, parmesaani ja balsamiviinietikka. Sekoita hyvin ja viivytä kattilassa muutama minuutti jotta lämpiää kauttaaltaan.  Tarkista maku suolalla ja mustapippurilla. Raasta päälle parmesaania ja koristele maa-artisokkasopseillä.

MAA-ARTISOKKASIPSIT
1 maa-artisokka per ruokailija
½ dl öljyä friteeraukseen

Kuori maa-artisokka kuoritaan ja höylää ohuiksi siivuiksi mandoliinilla, kuorimaveitsellä tai raastimen sivulla. Kuumenna öljy pienessä kasarissa tai pannussa 160-asteiseksi. Nosta maa-artisokkasiivut öljyyn ja paahdetaan ruskeiksi. Nosta sipsit talouspaperin päälle kuivumaan ja mausta merisuolalla.

4 kommenttia:

  1. Maa-artisokissa onkin sitä jotain.Itse uskalsin tutustua niihin vasta viime vuoden puolella,ja tykästyin:) Risotto kuulostaa hyvältä!

    VastaaPoista
  2. kyllä, aika vaikeasti määriteltävissä olevaa sitä jotain!

    VastaaPoista
  3. Olen samaa mieltä, maa-artisokassa on hienostunut maku. Risottoa niistä en ole tullut edes ajatelleeksi, sitä voisi kokeilla!

    Noita sipsejä voisi kokeilla vaikka pikemminkin jos saamme tänä viikonloppuna maa-artisokkia ylös sieltä maasta... viime viikonloppuna jäässä oli paitsi maa, myös työkaluarkun lukko.

    VastaaPoista
  4. Jaa niin palstalta vai? meinaatko että olisi maa sulanut?

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin