sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Pookin blinit ja lokalahtelaista vihreää simpunmätiä

Avasimme Jukan kanssa blinikautemme tänä vuonna Uudenkaupungin Gasthaus Pookissa. Ravintolaa pyörittävä pariskunta Reijonsaari on juuri palkittu Pro 2012-kilvassa sekä yrittäjä- että lehdistön suosikki kategorioissa.
Paikka on meille ennestään tuttu lähinnä kesäterassin muodossa. Nyt syötiin sisällä pakkasen paukkuessa jykevänpaksujen seinien takana.
Pookin laajimpaan blinilajitelmaan kuului mateen-, muikun- ja simpunmätiä, sekä ihanan paksua smetanaa, pienen pientä punasipulisilppua ja sulatettua voita. Jäimme kaipaamaan hunajan tuomaa makeutta, joka olisi hienosti pyöristänyt makuja ja toiminut hyvin yhteen suolaisen mädin kanssa. Pöydässä oli onneksi pippurimylly, josta Jukka rouhi omaan annokseensa makunsa mukaan tuoretta mustapippuria.

18 euron hintaan kuului yksi blini, mutta kuuden euron lisäpanostuksella sai lautaselle toisenkin tattarilätyn. Pidimme settiä ensin aika arvokkaana, mutta tutkailtuamme muiden ravintoloiden hintoja netissä totesimme sen olevan aivan linjassa muiden kanssa. Juomaksi nautimme oikein passelia venetolaista Coste Petrain proseccoa.
 
Pookin mätilajitelman ehdoton helmi meille oli vihreä simpun mäti. Pidin siitä kovasti, koska mäti oli rakenteeltaan melko suurta ja se todella pirskui purressa. Simpunmäti oli hankittu Lokalahdelta eli ihan lähipitäjästä. Muutenkin ravintola suosii lähiruokaa.
Pookista ei pysty poistumaan ilman Pooki Specialin nauttimista. Kuuma kinuski yhdistettynä jäisiin vadelmiin, rapsakkaan marenkiin ja jäätelöön on yksinkertaisesti ihana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin